sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Karaokea ja hattaraa


Taas pientä päivitystä täältä Venäjältä! Viikko kului taas niin nopeasti, en voi uskoa, että huomenna on jo taas maanantai!

Tuntuu, että aika kuluu täällä Tverissä vähintäänkin viisi kertaa nopeammin kuin kotona Suomessa. Tähän voi toki olla syynä myös se, että tekemistä riittää ja kaikki on vieläkin vähän uutta ja ihmeellistä:D Nyt jo pelottaa, että jos aika kuluu koko ajan näin nopeasti, en ehdi tekemään täällä läheskään kaikkea, mitä haluaisin! Mutta sen voin kyllä sanoa näiden kuluneitten viikkojen pohjalta, että vaikken ehtisikään tehdä kaikkea, mitä olin suunnitellut tekeväni täällä Venäjällä, niin kyllä täältä jää paljon muistoja ja kokemuksia käteen, niin hyvässä kuin pahassakin! :D

Perjantai-iltana pidimme Olesyan, Emmin ja Paulan kanssa karaokeillan, ja lauloimme kaikenlaisia suomalaisia lauluja, toivottavasti emme hirveästi häirinneet muita asuntolassa asujia. Kun olimme jo lopettaneet laulamisen, saimme tietää, että eräs vaihtareista oli murtanut jalkansa ja lopulta pääsimme nukkumaan viiden jälkeen aamulla, kun taksin tilaaminen hänelle Tveristä Moskovaan osoittautui hieman hankalammaksi, mitä olimme odottaneet. No, loppu hyvin, kaikki hyvin, ja jalkansa murtanut poika pääsi turvallisesti Moskovaan sairaalaan:)


Karaokea ja suomalaista asennetta! Voi niitä raukkoja jotka joutuivat meitä kuuntelemaan! :D

Tunnelma aamulla n. klo. 5, kun olimme saanet vihdoin taksin tilattua Moskovaan! 

Lauantai menikin sitten vähän väsyneissä tunnelmissa, mutta kahden aamiaisen jälkeen koin olevani valmis lähtemään katsastamaan läheisen torin Paulan ja Olesyan kanssa. Torilla oli elävän musiikin lisäksi paljon ruokatavaraa ostettavaksi, mutta muuten siellä oli aika köyhä tarjonta. Päädyimme kuitenkin ostaman hattarat Olesyan kanssa. Oli muuten hyvää!




Tämän päivän ohjelmasta ei ole vielä tietoa, nyt ainakin olo tuntuu lievästi laiskalta, ehkä päädynkin makaan sängyssä koko päivän:D Tai sitten yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähden tutkimaan, mitä kaikkea jännittävää Tverillä on minulle tarjota! 

Loppukevennykseksi vielä turhia ruoka- ja haikuvia kuluneelta viikolta!!



Ulkona ollaan käyty syömässä todella usein, en varmaan käy Suomessa vuodenkaan aikana näin usein ulkona syömässä! Mutta kyllä minä itsekin ruokaa välillä teen...




Sitten vielä tärähtäneitä kuvia läheisessä ostoskeskuksessa ympyrää uivista haista!

Tässä kaikki tällä kertaa, hyvää alkavaa viikkoa kaikille, jotka tätä päätyvät lukemaan! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti